Iin Wanha Hamina

Iin Wanha Hamina Satama ja markkina-alue


Iin Wanha Hamina on ollut jo 1300-luvulla satama ja markkina-alue. Haminasta tuli 1500-luvulla Kustaa Vaasan määräyksestä Kemin, Tornion ja Oulun rinnalle virallinen kauppapaikka.

Haminassa asui vakinaisesti kymmeniä kauppiaita, mutta markkina-aikoihin sinne kerääntyi myyjiä Oulusta, Tukholmasta, Sigtunasta, Vienan Kemistä ja Karjalasta. 1800-luvulla tiiviisti rakennettuun Haminaan tuli jopa 2000 markkinavierasta.

Pääasialliset kauppatavarat ovat vuosisatojen ajan olleet
lohi, terva ja turkikset.


   Iin Wanhan Haminan markkinoilla vuonna 1905.

Wanha Hamina monimuotoinen asuinalue ja tapahtumapaikka


Iin Wanha Hamina on muuttunut vuosisatojen ajan, mutta säilyttänyt oman historiallisen leimansa. Haminan Iijoen rannalla olevan kahden kadun Alakadun ja Yläkadun molemmin puolin olevat talot ovat pääosin vuosisatoja vanhoja, kunnostettuja rakennuksia. Tyypillistä on, että nämä ovat vieri vieressä jopa toisissaan kiinni. Haminan aukealla ovat Iin Kirkko ja seurakuntatalo, Iin kotiseutumuseo, Museokahvila Huilinki, Huilingin Näyttämö ja Wanhan Haminan Markkina-alue, toisessa päässä Haminaa on Iin Sillat - leirintäalue. Wanhan Haminan välittömässä läheisyydessä ovat Iin kuntapalvelut. Wanhaan Haminaan on yhteys Iijokea pitkin mereltä.

 

 

 
    Juhlakansaa Iin Haminalla.

Lohi ja terva

Iin tärkeimpiä kauppatavaroita oli tietenkin lohi, joka Oulusta välitettiin edelleen Tukholmaan. 1800-luvun vaihteessa Oulun kauppaseura lähetti erityisiä lohenahtaajia Iin Haminan markkinoille huolehtimaan lohen ja siian kunnollisesta lähettämisestä. Tervakauppa oli myös kokonaan Oulun tervaporvarien käsissä. Oulun kauppaseuran eräässä pöytäkirjassa v. 1829 kerrotaan, että Iijokivarren talonpojat olivat ikivanhoista ajoista keväisin heti jäiden lähdön jälkeen tuoneet lautoillaan tervan Iin markkinoille, jotka pidettiin Iin Haminassa ja jonne Oulun porvarit tavaroineen saapuivat. Markkinoilla ylimaan talonpojat myivät tervan ja lautanpohjat kauppamiehille, joilta olivat saaneet ennakkomaksun.

 

 

 

   Lohta Haminalaisten ihasteltavana.

1800-luvun lopulla emme voi enää puhua lohimarkkinoista, sillä Iin haminalaiset itse olivat alkaneet välittää lohta suurimpiin asutuskeskuksiin: Helsinkiin, Tukholmaan ja Pietariin.Lohi suolattiin Iissä ja lohta kuljetettiin esim. jähdeillä ja varsinkin siipilaiva Alussa ja Vellamossa Ouluun kesäisin, mutta paljon yleisempiä olivat talviset lohenkuljetusmatkat. Vanhat tunnetut lohenkuljettajat Frans Veijola, Matti Liedes ja Kalle Räinä kävivät monet kerrat talvessa hevosillaan viemässä lohta, taimenta, siikaa, nahkiaisia ja poronlihaa Ouluun ja Helsinkiin, jossa oli kalastusyhtiön oma tavaranvälittäjä. Monesti vietiin suolattua lohta tiinussa ja sammioissa Kuopion talvimarkkinoille, jonne oli saapunut ostajia aina Pietarista asti, ja kävipä joskus pietarilaisia lohenostajia Iinkin markkinoilla. Myös ellalalaiset, jotka asuivat lähellä Haminaa, kävivät jähdeillään (jähti=iiläinen purjealus) usein Pietarissa.
(Lähde: Viljo Nissilä: Iijoen varrelta. Vanhaa Haminaa, jokisuun kalastusta ja 1800-luvun sivistyneistöä).

 

 

 
    Lohimarkkinat Iin Haminalla.

Suur-Iin hallinnon historia

Hallinnolliseksi pitäjäksi Ii muodostettiin vuonna 1445. Tähän Suur-Iihin eli Iin hallintopitäjään kuuluivat Iin lisäksi seuraavat kylät: Haukipudas, Kiiminki, Yli-Ii, Yli-Kiiminki, Kuivaniemi, Pudasjärvi, Simo, Taivalkoski ja Ranua. Iin pitäjästä erotettiin vuonna 1639 Pudasjärvi kirkkopitäjäksi, mutta hallinnollisesti tämä suhteellisen vähäväkinen seurakunta ei itsenäistynyt koko vuosisadalla, vaan pysyi joka suhteessa Iin hallintopitäjän osana. Vuonna 1608 Simo, Simonniemi ja Maksniemi siirrettiin hallinnollisesti Kemin pitäjän yhteyteen. Nykyisen Ranuan eteläosa oli Iin puolen miesten eränkäyntialuetta. Iin pitäjään kuuluvan Kiiminginjoen suulle perustettiin v. 1630 Haukiputaan kappeli. Rukoushuonekunnaksi perustettiin v. 1691 Alakiiminki. Ylikiimingin kappeli perustettiin vuonna 1732 Kiiminkijoen keskijuoksulle. Ylikiimingin kappelikirkko rakennettiin v. 1747. Kuivaniemi sai kirkkonsa vv. 1761-1762 ja Haukipudas v. 1762. (Lähde: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin historia. Osat II-V)

 

 

 


   Höyryveturi Iin Aseman sillalla.
Vuonna 1865 annetun kunnallisasetuksen mukaan kukin seurakunta, niin emäseurakunta kuin kappelikin, tuli muodostamaan oman itsenäisen kunnan. Itsenäisiä kuntia Suur-Iihin tuli näin ollen Ii ja sen kappeli Kuivaniemi, Kiiminki ja sen kappelit Haukipudas ja Ylikiiminki sekä Pudasjärvi ja Jokijärven rukoushuonekunta. Puoli vuosisataa myöhemmin aloittivat toimintansa vielä Ranuan (1917), Yli-Iin (1924) ja Posion (1926) kunnat ja seurakunnat. Näin Suur-Iin pitäjä levitti asutusta ja synnytti ympäröiviin jokivarsiin ja erämaihin vuosisatojen kuluessa useita kappeleita, seurakuntia ja lopulta uusi kuntiakin. Näiden uusien kuntien väkiluku kasvoi miltei keskeytyksettä noin sadan vuoden ajan. Viime vuosikymmeninä kehityksen suunta jälleen muuttui ja useiden entisen Suur-Iin kylien väkiluku vähenee nykyisin varsin voimakkaasti. Kasvavia Suur-Iin kuntia ovat nykyisin enää Ii, Haukipudas ja Kiiminki. (Lähde: Raili Rytkönen: Suur-Iin historia 1700-1870. Kajaani 1978).


   Presidentti Urho Kekkonen vieraili Iissä.

Historiallisena aikana on Ii tunnettu kauppapaikkana jo 1300-luvulla. Historiallisissa lähteissä Ii mainitaan ensi kerran v. 1374. Iin satama oli silloin todennäköisesti jo markkinapaikkana. Olaus Magnuksen kuvausten perusteella on päätelty, että Iin tärkeimmät vientitavarat olivat tuolloin kalat, ennen kaikkea lohi, ja turkikset, joita vaihdettiin Tukholmassa laivattuihin tavaroihin: Etelä-Ruotsin vehnään, rukiiseen ja palkoihin, Saksasta tuotuihin huonekaluihin ja koristeisiin, Englannin ja Flanderin verkaan, Espanjan ja Portugalin suolaan ja viineihin. Kustaa Vaasan määräyksestä 29.9.1531 Pohjois-Pohjanmaalla oli neljä luvallista kauppapaikkaa: Tornio, Kemi, Oulu ja Ii.

Kuivaniemen kunta erosi Iin kunnasta vuonna 1867 omaksi kunnakseen. 

Iin ja Kuivaniemen kunnat lakkautettiin 31.12.2006, ja 1.1.2007 perustettiin uusi Iin kunta.

 

 
    Kahvila Iin Haminalla.